wind of change

Tänä aamuna päässäni on soinut Scorpions. Ekaksi luulin että biisi oli Wind of change mutta kun tulin koneelle kuuntelemaan, päädyinkin Still loving youhun. Tai sitten päässäni soi joku niiden sekoitus.

Mistä johtuu, että lähes aina päässäni soi jokin kappale? Johtuuko se siitä, että lähes aina meillä on soinut musiikkia taustalla kotona ja harrastan musiikkia? Usein kun herään minulla soi joku biisi päässä ja joskus se soi päässäni monta tuntia. Se on tosi rasittavaa, varsinkin jos kyseinen kappale on todella ärsyttävä, esimerkiksi kerran Lady Gagan Bad Romance soi päässäni kuusi tuntia. Silloin hermostuin todella paljon.

Miten ajatukset oikein lomittuvat päässä? Uskoisin, että kahta asiaa ei voi ajatella täsmälleen samaan aikaan, mutta miten sitten voi ajatella ja silti taustalla kaikua koko ajan jokin laulu?
Nyt rupesin miettimään myös sitä, että voivatko päässä soivat kappaleet jotenkin kuvastaa mielialoja. Tuleeko joku biisi mieleen ihan sattumanvaraisesti vai ihan jonkin syynä?

En tiedä mikä nyt taas on, mutta jotenkin ahdistaa. En osaa tehdä mitään loppuun asti. Kai se sitten katoaa kun menen töihin.

blogiko?

Rakastan kirjoja ja niiden lukemista, ja rakastan musiikkia ja sen kuuntelemista. Kuitenkaan molempia ei voi tehdä yhtäaikaa. Ajatukset menevät liian sekaisin, eikä osaa keskittyä kumpaankaan. Vähän sama on jos yrittää lukea aukinaisen telkkarin läheisyydessä, ei siitä tule mitään. Vai johtuuko se sittenkin siitä ettei keskity tarpeeksi? Pitäisikö kirjan olla niin hyvä että uppoutuu siihen täysin huomioimatta muuta? 

Aina en oikein osaa keksiä vastauksia omille ajatuksilleni, vaikkeivat ne kummoisia olisikaan. Aiemmin minulla oli tapana pohtia kaikenlaisia kysymyksiä ystäväni kanssa, mutta nyt emme ole enää niin läheisiä, joten tunnen oloni hieman yksinäiseksi. Toki minulla on muita ystäviä tai kavereita, varsin montakin. Liian usein taidan kuitenkin pelätä puhua heidän kanssaan siitä mitä minulla on mielessä. Pelkään etteivät he jaksa keskittyä miettimään asioita kanssani ja että he ärsyyntyvät minuun. Tai sitten en tahdo kokea sitä pettymystä että he eivät osaa ajatella tarpeeksi samoin kun minä. 

Ajattelen usein että olen itse jotenkin erityislaatuinen. Tietenkin kaikki ovat, mutta silti minulla on jokin outo käsitys ajatuksistani. Tahtoisin, että olen jotain mitä muut eivät ole, että muut eivät ole tulleet edes ajatelleeksi joitain asioita mitä minä ajattelen. Jotenkin tuntuu hieman itsekeskeiseltä. Ehkä olenkin, mutta minulla on sellainen käsitys etten ole sitä ollessani muiden kanssa tekemisissä, että itsekeskeisyys on vain päässäni. 

Koen kirjat ja musiikit jotenkin henkilökohtaisiksi. Joskus on vaikea käsittää sitä, että monet tuhannet ja miljoonat muut pitävät samoista kappaleista ja kirjoista kuin minä. Aivan kun en tahtoisi että minulla olisi muiden kanssa mitään yhteistä. Silti on joskus mukava puhua jonkun kanssa jostain hyvästä bändistä tai kirjasta. Mutta toisinaan silloin käy niin että se menettää hohtoaan minun silmissä. 

Tuntuu jotenkin vaikealta kirjoittaa tekstiä jostain yhtenäisestä aiheesta, kun ajatuksia tulee koko ajan mieleen. Minulla saattaisi olla jostain asiasta ties kuinka paljon sanottavaa, mutta silti on pakko jatkaa eteenpäin seuraavaan asiaan koska sekin on niin mielenkiintoinen. Ajattelinkin, että tämä blogi on vain ajatuksenjuoksuani, kirjoitan mitä ajattelen ja olen ajatellut. Ehkä saatan kirjoitella musiikista jonkun verran, koska se on suurimpia mielenkiinnonkohteitani.

Usein pohdin sitä, mitä musiikki oikeasti on. Jos joku joskus sattuu eksymään lukemaan tätä blogia, niin olisi mukava jos he voisivat pohdiskella joitain kysymyksiäni kanssani. Se on ehkä yksi syy miksi päätin yrittää blogin kirjoittamista. Yksi syy tähän on tosin se, että satuin lukemaan juuri kirjan Petite Anglaise. Se on tositarina naisesta, joka kirjoittaa blogia. 

Kello on vähää vaille yksi yöllä, ja pitäisi olla jo nukkumassa. Huomenna pitää mennä töihin, muttei tosin kovin aikaisin. Satun vain pitämään aikaisin heräämisestä ja kiireettömyydestä. Usein kyllä käy niin että kiirehdin, koska suhtaudun epäluuloisesti siihen riittääkö aika, ja sitten onkin aikaa odotella. En kuitenkaan ehkä ihan vielä mene nukkumaan, sillä pitää hieman testailla kuinka tämä blogijuttu toimii.