19.7.2010

kesäkö?

Kesässä on hyviäkin puolia, tulee käytettyä konetta vähemmän, samoin on telkkarin katsomisen kanssa. Silti tuntuu, etten olisi tehnyt mitään lomalla. Tai on tossa parit keikat ja festaritkin käyty, mutta ei se paljon ole.

Ihan kuin kaikki muut olisi aina kavereidensa kanssa ja minä en. Kyllä minultakin kavereita ja ystäviä löytyy. Toiset on vaan jo vähän unohtuneet kun ei ole kerinnyt pitämään yhteyttä ja liian moni asuu muualla ettei näe. Kyllä seuraa varmaan löytyisi täältäkin, ei vaan kiinnosta juominen, mihin se yleensä menee ainakin viikonloppuisin. Sitten jos nyt menisin jonnekin jonkun mukana niin en mä oikeen tunne oloani mukavaks, olen niin ulkona kaikesta ja ihan kuin kukaan ei haluisi kauheesti olla mun kanssa, vaikka kaikki tietää kuka olen ja mitä teen. Ehkä en vaan jaksa nähdä vähää vaivaa. Ja onhan minulla lukiossakin kavereita, mutta heistä puuttuu se jokin. Vanhojen kavereiden kanssa on erilailla kivaa, jotenkin tuntuu hauskemmalta. Silti niiden kanssa ei oikein voi olla tai en viitsi kysyä. Uusien kavereiden kanssa tulee sitten oltua enemmän, siis kouluaikana, mutta en nyt oikein tiedä.

Mitä sitten olen tehnyt koko loman? Käynyt töissä, nukkunut, syönyt, lukenut ja viettänyt aikaa perheen kanssa. Aika paljonkin aikaa.

Koko ajan on sellanen fiilis, että olis mahtava päästä muuttamaan yksin jonnekin ihan muualle. Mutta olisko sillon sittenkään sen helpompaa? Ja eihän tässä minulla ees tarkasti ottaen ole vaikeaa. Olen melko tyytyväinen, mutta silti joskus ärsyttää tosi paljon.

Inhottavaa on kanssa se, että pitää olla aina kaikki hallinnassa. Ahdistaa aina tosi paljon jos on tekemättömiä asioita tai pikkumurheita. Sitten kun kaikki on hoidettu, on tosi helpottunut olo, mutta heti kun huomaa tai muistaa taas uuden asian, tulee ahdistunut olo.

Tarkemmin kun kaikkea pohtii, niin just mulla on asiat hyvin. On ruokaa ja perhe ja kämppä ja koulu ja kaikkea, mutta silti haluais vaan enemmän. Ja pitää olla muille kateellinen. Mistähän sitä oikein tulisi tarpeeksi onnelliseksi? Tai mitä edes on onnellisuus, kun se on kaikille erilaista. Jos on hieman erilaiset arvot kuin toisella niin alkaa kyseenalaistaa omiaan ja pitää itseään "huonompana".

Ehkä tuleva vuosi on erilainen jos olisin itse erilainen. Tietenkin oma itseni mutta panostaisin eri asioihin, aina kannattaa yrittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti