Tasa-arvo on kirosana. Se on yleensä kaikille niin tärkeä arvo ja siitä on kaikenmaailman lakeja ja säädöksiä, mutta toteutuuko se ikinä? Esimerkiksi terveydenhuollon pitäisi olla tasa-arvoista kaikissa tapauksissa; ikä, sukupuoli, asuinpaikka, rotu tai varallisuus ei saisi vaikuttaa hoitoon. Priorisointi on kuitenkin ainainen ongelma, ketä hoidetaan, missä järjestyksessä ja miten? Onko se silloin tasa-arvoista, jos nuori laitetaan vanhan edelle hoidossa sen takia, että hänellä on koko elämä edessään ja hänen hoitamisestaan olisi enemmän hyötyä? Periaatteessa kyllä, mutta silti ikä ei saisi vaikuttaa asiaan. Olisiko oikea peruste hoidolle se, että se joka on sairain saisi ensiksi hoitoa? Eihän kaikkia ihmisiä koskaan voi hoitaa yhtä hyvin ja samaan aikaan!
Itse olen lääketiedettä vastaan. Nykyään puhutaan paljon ympäristönsuojelusta, ilmastonmuutoksesta ja kasvihuoneilmiöstä. Suurin osa maapallon ongelmista johtuu siitä, että täällä on liikaa ihmisiä. Miten ihmiset sitten ovat päässeet lisääntymään näin suureksi joukoksi? No, ainakin länsimaissa suurin syy on mielestäni terveydenhuolto. Ei siinä mitään jos syö terveellisesti ja ottaa nuhaan vähän lääkettä, mutta onko kaikki aina pakko pelastaa? Terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa tuntuu olevan periaate, että kukaan ei saa kuolla, ja jos kuolee, on epäonnistuttu. Kuolema on luonnollinen asia, kaikki kuolevat joskus. Toiset tosin aiemmin, toiset myöhemmin, kaikki kuitenkin ajallaan. Samalla kun kaikki yritetään pelastaa, ihmisten elinikä pitenee. Ihmiset eivät siis lisäänny runsaasti, heistä ei vain enää karsiudu osaa pois luonnollisin keinoin. Vaikka mielestäni ihmisten määrä on suuri ongelma, en osaa keksiä siihen ratkaisua. Mikään joukkomurha ei ole oikea vaihtoehto, se on vastoin monia arvoja ja normeja.
Voi myös miettiä, että kerta ihminen on kehittynyt näin paljon ja saanut tietoa, oliko se tarkoituskin? Vai onko kaikki tämä tapahtunut vahingossa ja sattumanvaraisesti? Kuitenkaan mielestäni paluuta ei ole entiseen, vähäisempään kulutukseen, ainakaan ilman vasten tahtoa tapahtuvin keinoin. Se voisi olla ehkä mahdollista, että tulisi suuri luonnonkatastrofi, joka tuhoisi ihmisten rakentamaa maailmaa ja sen takia olomme muuttuisivat alkeellisemmiksi ja meidän täytyisi elää erilailla. Tämä ei kuitenkaan tekisi hyvää luonnolle, itse katastrofi muokkaisi sitä ja katastrofin aiheuttamat tuhot ihmisten rakennuksille ja laitoksille voisivat aiheuttaa suuret päästöt ja tuhot.
Onko maailmamme siis tuhoon tuomittu? Se vaikuttaa todella liioittelevalta ilmaisulta, mutta miksei se voisi olla totta? Ihmiset tietävät toimintatapoja jotka ovat hyväksi luonnolle, mutta kukaan ei toimi niiden mukaan jos ei ole pakko. Koska ihmiset sitten heräävät ihanasta kulutuksentäyteisestä todellisuudestaan ja ymmärtävät että jotain olisi tehtävä? Ongelmana saattaisi olla ehkä myös se, että jos ihmiset vähentäisivät esimerkiksi kulutusta, turhaa asioiden ostamista, niiden tuotantoa pitäisi myös vähentää että kulutuksen väheneminen onnistuisi. Jos tuotantoa vähennetään, ei tarvita enää niin paljon työvoimaa. Tällöin ihmisiä jäisi työttömäksi ja siitä tulisi monelle ongelma. Sen ei tosin pitäisi olla ongelma, koska ihmisten pitäisi tulla toimeen vähemmällä. Jos on asunto, niin seuraava ongelma on luultavasti ravinto, mutta sitäkin voi viljellä itse. Tässä tulee vastaan kuitenkin se, että jos moni ihminen rupeaa viljelemään itse ruokaansa, saattaa ruveta tila käymään vähiin. Saattaisi myös käydä niin että toiset rupeaisivat kauppaamaan tuotteitaan muille ja taas alkaisi uusi kulutuksen kierre, koska suuret maatilat kuluttavat luontoa. Näitä ongelmia ei tosin tulisi, jos ihmisiä olisi vähemmän. Suurin ongelma on siis yleisesti ottaen ihmisten paljous.
Mutta miksi ihmeessä luontoa pitäisi edes ylipäätään suojella ja yrittää säilyttää? Pitäisikö katsoa tulevaisuuteen optimistisesti ja avoimin mielin, että kaikki kyllä järjestyy? Ihmisillä on tietoa siitä, miten asiat olivat ennen, ja he ajattelevat että silloin olivat jotkin asiat paremmin, kuten vaikka ympäristön tila, ja ne pitäisi yrittää säilyttää. Tasa-arvon nimissä pitääkin yrittää säilyttää, että tulevilla sukupolvillakin olisi meidän tavoin mahdollisuus nauttia ympäröivästä luonnostaan. Vai onko sittenkin parempi, että kehitytään koko ajan uuteen suuntaan? Hankala sanoa.
Tulee mieleen, että ihmisillä on myös liikaa tietoa, ja sen halu kasvaa vain koko ajan. Koulussa hankitaan tietoa ja opiskelu on pelkkää tiedon hankkimista, työntekokin usein. Tiedon hankkiminen on taas kehittämistä. Lisäksi media tuputtaa tietoa joka paikasta ja joka asiasta. Aiemmin tiedettiin vain oman lähiseudun asioita, nyt koko maailman. Ihmiset haluavat tietää historiasta, politiikasta, luonnontieteistä, muista ihmisistä ja kulttuureista, eikä tiedonjanolle näy tulevan loppua. Miten tässä lopulta käy? Voiko maailmasta loppua tietämättömät asiat joskus? Vai tuleeko niitä lisää samalla kun ihminen luo uutta?
Vaikka oma suhtautuminen asioihin on mitä on, olen silti samanlainen kuin kaikki muutkin. Kulutan jossain määrin, ehkä toisia vähemmän, mutta silti. Opiskelen ja hankin tietoa. Käytän terveyspalveluita ja ihmisen kehittämää tekniikkaa. Yritän muuttaa asioita, mutta en tiedä ollenkaan mitä pitäisi oikeasti tehdä. Moni saattaa luulla tietävänsä, mutta asioilla on niin monia puolia. Ehkä pitäisi antaa kaiken vain rullata eteenpäin, ja katua sitten jälkeenpäin. Eikä se katuminenkaan auta, ei menneitä voi muuttaa ja tuskin ihminen toisin olisi tehnyt. Jos nyt selvitään jokainen omasta elämästä päivä kerrallaan ja katsotaan sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti